keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Mustikkapiirakka

Tänään oli tarve pikaiselle leivonnaiselle. Jääkaapissa oli sopivasti rasiallinen mustikoita, joten mustikkapiirakka syntyi talon tavarasta. Ihan kelpo sellainen, pehmoinen ja kuohkea. Spelttijauhot tuo mukavaa pähkinäisen täyteläistä makua. Mustikoita olisi voinut olla enemmän ja pohjaan voisi lisätä seuraavalla kerralla vaikka hiukan sitruunamehua. Tällaisenaankin kuitenkin todella pätevä piirakka kahvipöytään.

MUSTIKKAPIIRAKKA:
6 - 8 annosta

 

2 munaa

  • Riko munien rakenne kulhossa.
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl täysjyväspelttijauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl  leivinjauhetta

  • Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
1 dl rypsiöljyä
1 dl kermaviiliä

  • Sekoita joukkoon öljy ja kermaviili.
  • Levitä taikina voideltuun n. 20 x 30 cm uunivuokaan.
3 - 4 dl mustikoita

  • Kaada pinnalle mustikat.
  • Paista uunissa 200 asteessa n. 25 minuuttia.
  • Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Rustiikkinen marjapiiras

Kaiken suklaan, kerman ja voin jälkeen, joita viime viikkoina olen jalostanut uusiksi ohjeiksi mieleni alkoi tehdä oikein raikasta marjapiirakkaa. Sellaista, jossa on lempeän makea, mutta ehdottomasti rapea pohja. Mehukasta, mutta hapanta.

Mielihalusta syntyi tämä marjapiirakka, joka ei varmasti jää viimeiseksi laatuaan meidän keittiössä. Siksi halusin jakaa sen teidänkin kanssa. Itse käytin funktionaalisesti tähän pakastimen perältä löytyneet loput marjat, joten piiraaseen päätyi vadelmia, herukoita ja karpaloita. Piiras toimisi hyvin myös kirsikoilla, karhunvatukoilla, mustikoilla ja miksei omenakuutioilla tai luumulla. Sokerimäärä kannattaa maistella sen mukaan mitä piiraaseen päätyy laittamaan.

RUSTIIKKINEN MARJAPIIRAS:
(6 - 8 annosta)

 
  • Laita uuni kuumenemaan 215 asteeseen.
3 dl puolikarkeita spelttijauhoja
3/4 dl mantelijauhetta
2 1/2 rkl ruokokidesokeria
1 tl vaniljasokeria
  • Mittaa ainekset monitoimikoneen kulhoon ja sekoita pulssi-toiminnolla.
125 g voita
  • Lisää joukkoon pieniksi kuutioiksi leikattu voi. Anna koneen käydä, kunnes seos on murumaista.
2 rkl kylmää vetää
  • Lisää jääkylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  • Taputtele taikina jauhotetulla pöydällä n. 2 cm:ä paksuksi pyöreäksi levyksi ja kääri kelmuun. Laita jääkaappiin lepäämään hetkeksi, n. 1/2 tuntia.
n. 1l marjoja
2 rkl perunajauhoja (jos käytät pakastemarjoja)
1/2 - 3/4 dl ruokokidesokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kardemummaa
  • Sekoita perunajauhot, sokerit ja kardemumma marjoihin. Jos käytät tuoreita marjoja perunajauhoja ei tarvita.
  • Ota taikina jääkaapista ja kauli siitä jauhotelulla pöydällä Ø n. 26 cm:n ympyrä.
  • Kaada marjat taikinalevyn keskelle.

kananmuna
1 rkl ruokokidesokeria
  • Voitele taikinalevyn reunat munalla ja nostele reunat marjojen päälle. Muna auttaa reunoja pysymään kiinni paistamisen aikana.
  • Voitele vielä reunat päältä ja ripottele pinnalle ruokokidesokeria.
  • Paista 215 asteessa n. 30 - 35 minuuttia.
  • Anna jäähtyä hetki ja sihtaa pinnalle tomusokeria.

  





keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ruokakuvaamisesta

Kuva: Maru Lemmetty

Takana on kolme rankkaa, mutta antoisaa, opettavaista ja hauskaa päivää iltaa ja yötä leipomista, taikinaisia sormia, lapsekkaan odottavaa innostuneisuutta uunin luukun takana, koristelua ja esillelaittoa. Kuin kirsikkana kakun päällä kaiken sen kuvasi hurmaava ja taitava valokuvaaja Maru Lemmetty. Kliseisesti voisin todeta olevani väsynyt, mutta erittäin onnellinen!

Ruokakuvaaminen on parhaimmillaan taitolaji, jota ihailen erityisesti. Onnistuneen ruokakuvan taustalla on usein ammattitaitoinen valokuvaaja sekä ruokastylisti, jolla on erityistä silmää kauneudelle ja joka muutenkin selviytyy mistä tahansa. Olen saanut työssäni etuoikeutetusti seurata useiden kuvaajien ja ruokastylistien työtä lähietäisyydeltä ja arvostan heidän kykyään nähdä kunkin kuvattavan olennaiset ja parhaat pirteet ohjeen ollessa vasta paperilla. Sitten kuvaustilanteessa he tuovat kuvattavasta esille jotain erityistä oivaltavalla tavalla lopputuloksena herkullinen kuva (lähes mistä tahansa). Parhaimmillaan kuva nostaa ruokaohjeen aivan uudelle tasolle, tekee siitä vastustamattoman. Ruokakuvat ovat kiistatta tärkeä osa jokaista päivääni; pieni oma hetki, nautinto, inspiraation lähde.

Syksyn aikana saatte nähdä mitä me saimme aikaiseksi näinä heinäkuun lopun iltaöinä. Muun muassa kuvissa näkyvä taikina jalostui melkoiseksi herkuksi :).

Kuva: Maru Lemmetty


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Hunajakaramellisoitua possunkylkeä ja hakattua bataattia

Viikonlopun iloihin kuuluu kiireettömät päiväunet. Ja mikäs on nukkuessa, kun sillä aikaa Jörö valmistaa illallista. Possunkylki on loistava raaka-aine: siinä on riittävästi rasvaa, että kypsänä liha on mehevää ja pehmoista. Karamellisoitu pinta tuo mukavan rapean ja makean kontrastin lihalle ja sitruunaiselle bataattilisäkkeelle.


HUNAJAKARAMELLISOITU POSSUNKYLKI:
(4 annosta)

800 g luutonta ja nahatonta possukylkeä
suolaa
mustapippuria

  • Hiero mausteet kyljen pintaan. Laita uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin.
  • Paista 175 asteessa n. 1 1/2 - 2 tuntia.

6 rkl hunajaa tai siirappia
4 rkl soijaa
2 tl sitruunamehua

  • Mittaa aineet kattilaan. Kiehauta.
  • Penslaa seos kypsän kyljen pintaan. Nosta vuoka takaisin uuniin 5 - 10 minuutiksi, kunnes pinta on kauniisti karamellisoitunut.
  • Nosta vuoka uunista. Anna lihan vetäytyä 15 minuuttia folion alla ennen leikkaamista.


Lihan vetäytyessä, valmista lisäke.
HAKATTUA BATAATTIA:



1 iso bataattia
2 jauhoista perunaa
puolikas sitruuna
suolaa ja mustapippuria

  • Kuori bataatti ja perunat. Leikkaa isoiksi paloiksi mikronkestävään kulhoon. Laita kulhoon puolikas sitruuna ja mausta.
  • Pingota kulhon päälle kelmu.
  • Kypsennä mikrossa täydellä teholla 15 minuuttia.
nippu korianteria
1 punainen chili
100 g fetaa
puolikkaan sitruuna mehu 
  • Hienonna leikkuulaudalla (lautaa käytetään tarjoiluastiana) korianteri ja chili. Murenna feta laudalle. Purista päälle sitruunanmehu.
  • Tarkista haarukalla, että bataatti ja perunat ovat kypsiä. Purista sitruunasta mehu ja heitä kuoret pois.
  • Kumoa bataatit ja perunat työlaudalle ja leikkaa veitsellä sekoittaen rouheaksi. Varmista, että ainekset ovat hyvin sekaisin.
  • Leikkaa possunkylki viipaleiksi ja nosta hakatun bataatin kanssa laudalle.
  • Lusikoi siirappia vuoan pohjalta viipaleiden päälle.



Mahdollisesti maailman paras Brownies -ohje

Koskaan ei voi todella sanoa, että joku ohje on maailman paras, koska ohjeita on loputtomasti. Tämä Brownies oli kuitenkin niin hyvää, että pieni onnenkyynel tirahti poskelle ja sellaista ei ihan joka päivä tapahdu.

BROWNIES:
(vuoka n. 20 x 30 cm)



3 1/2 dl kakkuvehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl pikakahvijauhetta
 1 rkl vaniljasokeria

  • Sekoita kuivat aineet keskenään.

220 g voita
5 dl sokeria (, josta osa voi olla tummaa sokeria)
reilu dl Nutellaa (tai suolattua maapähkinävoita)

  • Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes sokeri hiukan sulaa.
  • Lisää Nutella ja sekoita.
  • Siirrä seos yleiskoneen kulhoon tai muuhun isoon kulhoon.

3 dl kaakaojauhetta
4 isoa munaa

  • Vatkaa voi-sokeriseoksen joukkoon kaakaojauhe.
  • Lisää munat yksitellen ja vatkaa hetki.
  • Siivilöi kuivat aineet taikinaan ja sekoita.

(sattumia: esim. suklaata, pahkinöitä, vaahtokarkkeja)


  • (Jos haluat, sekoita taikinan joukkoon paloiteltua suklaata, rouhittuja pähkinöitä, karkkeja, vaahtokarkkia tms...)


  • Paista 175 asteessa n. 25 - 30 minuuttia, kunnes Brownies on keskeltä mehevän kostea ja reunoilta sitkeän rapea.


torstai 18. heinäkuuta 2013

Moni kakku päältä kaunis

Koristelu on eittämättä tärkeä osa leivontaa nykyaikana. Joskus jopa niin tärkeää, että maku ja rakenne tuntuvat jäävän toissijaisiksi. Toisaalta koitan taistella tätä suuntausta vastaan, mutta usein huomaan turhautuvani ja ajattelevani, että koko leivonnainen on pilalla, jos koristelu ei ole onnistunut haluamallani tavalla. Eikö kotitekoisen leivonnaisen arvo kuitenkin ole juuri siinä, että se näyttää ja maistuu kotitekoiselta?

Koristeiden tekeminen on ihan oma taiteenlajinsa. Siinä minulla on vielä paljon opittavaa. Ja millä muulla sitä oppisikaan kuin tekemällä :)




Kakunkoristeita tehdessä vierähtää huomaamatta tunti jos toinenkin. Koristeita kannattaakin tehdä kerralla isompi määrä, että saa rytmistä kiinni ja voi oppia virheistä. Eilen iltayöstä askartelin sokerimassakukkia; neilikoita, gerberoita ja ruusuja. Ylipäänsä koristeiden teko on minulle iltapuuhaa (niinkuin kuvien valoistakin huomaa). Sellaista "aivot narikkaan" rentoutumista.


Koristeita tehdessä hyvät välineet ovat ehdottoman tärkeitä. Ilman niitä näppärinkään taituri ei pärjää. Opiskeluaikoina tulinkin kärjistetysti siihen lopputulokseen, että kondiittorin ammattitaito on 50% välineitä, 15% kylmiä käsiä ja 35% kärsivällisyyttä.



Ihailen niitä, jotka jaksavat panostaa koristeluun ja miettivät leivonnaisten ulkonäön aina loppuun saakka. Toiset eivät ole niin kiinnostuneita näpertämisestä, että viitsisivät käyttää  koristeiden tekoon tunteja aikaa. Itse olen jotain tältä väliltä: toisinaan näpertäminen on parasta mitä keksin, toisinaan haluan vain herkullisen leivonnaisen - viis ulkonäöstä.




Ja totta puhuakseni, usein ne rouheimman näköiset kakut ovat jälkikäteen ajatellen niitä herkullisimpia.






keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Gradun kaatajaiset

Laitetaanpa väliin julkaisujonoon jäänyt postaus keväältä. Graduni valmistui melkoisen rutistuksen ja loputtomien unettomien öiden jälkeen huhtikuussa. Ehdottomasti kakkukahvien paikka sanoisin. En osannut päättää mitä leipoisin, sillä to do - listalla oli monen monta herkkua. Lopputuloksen saattaa arvata ;D

 

Kahvipöytään päätyi:

1. Tyttäreni ensimmäinen täytekakku mansikkamoussella täytetty prinsessa.



2. Juustokakku tuoreilla marjoilla.



3. Raparperi-mansikkatäytekakku kermaruusupursotuksilla.



4. Punaherukka-vaniljatäytekakku.



5. Suklainen kirsikkakakku, jonka esikuva löytyy täältä.



6. Appelsiinijuustokakkua brownie-pohjalla.



Sen verran reippaita ystäväni ja läheiseni ovat, että nämä kaikki tuhottiin talkoovoimin ilman vaikeuksia.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Minttu-suklaajuustokakku

Possut paljussa -koristeluidea on peräisin blogimaailmasta ja yksi jos toinen on jo hellyyttävät possut sijoittanut mutakylpyyn. Koristeluidea sopi täydellisesti eräisiin juhliin, joten otin possut tehtävälistalle viime viikonloppuna. Koristelu ei esittelyjä kaipaa, mutta paljun kätkemä kakku sai sen verran kiittäviä kommentteja, että kirjoitan sen vielä muistaissani ylös. Valitettavasti en ehtinyt/muistanut ottaa leikkauspinnasta kuvaa.

MINTTU-SUKLAAJUUSTOKAKKU: 
(15 annosta)


  • Pingota leivinpaperi Ø 23 - 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Leikkaa leivinpaperista (voit käyttää myös reunakalvoa) kaksi 15 cm:n leveää suikaletta ja laita ne kiertämään vuoan reunaa. Näin voit tehdä hiukan vuoan reunoja korkeamman kakun.
Pohja:

175 g suklaakeksejä
65 g voita
1 dl hasselpähkinärouhetta

  • Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita kaikki keskenään.
  • Taputtele seos vuoan pohjalle.

Mariannetäyte:

3 liivatetta

  • Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen.
200 g kevyt tuorejuustoa
100 g täyteläistä rahkaa
1 pussi Marianne Crush -rouhetta
1/2 dl sokeria  

  • Sekoita keskenään.

2 rkl kerma- tai minttulikööriä

  • Kuumenna likööri kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon.

1 1/4 dl sokeria
2 rkl vettä
3 valkuaista

  • Kuumenna sokeri ja vesi 121 asteiseksi.
  • Samalla kun sokeri kuumenee, vatkaa valkuaiset löysäksi vaahdoksi.
  • Kaada kuuma sokeri vaahdon joukkoon samalla vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kädenlämpöistä.
  • Sekoita puolet Mariannetäytteen joukkoon, säästä loput suklaatäytteeseen.
  • Levitä täyte vuokaan, tasoita. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat toisen täytteen.

Suklaatäyte:

3 liivatetta

  • Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen.
 100 g tummaa suklaata
320 g suklaatuorejuustoa (Philadelphia Marabou)

  • Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston joukkoon
 2 rkl kermalikööriä

  • Kuumenna likööri kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Sekoita suklaatuorejuuston joukkoon.
  • Lisää myös loppu marenkivaahto. Sekoita.
1 dl kermaa

  • Vaahdota kerma ja sekoita se kevyesti täytteen joukkoon siten, että väri jää epätasaiseksi.
  • Levitä täyte vuokaan, tasoita. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi.
Suklaakuorrutus:

1 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata

  • Kuumenna kerma kiehuvaksi. Ota kattila pois liedeltä. Lisää suklaa paloina ja sekoittele, kunnes seos on tasaista.
  • Kaada hieman jäähtynyt kuorrutus kakun keskelle. Anna valua vapaasti ja levitä tarvittaessa lastalla. 





Reunoilla on suklaasikari-keksejä, possut on tehty marsipaanista.


maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kinkkuvoileipäkakku

Pitääpä kirjoitella heti tuoreeltaan muistiin jonkinlainen ohje tälle välimerelliselle kinkkuvoileipäkakulle, sillä maut miellytti tällä kertaa kovasti ainakin minua :).

KINKKUVOILEIPÄKAKKU:
(20 - 25 annosta)


18 viipaletta isoa paahtoleipää tai vastaava määrä vuokaleipää

Kostutukseen:

n. 2 dl liha- tai kasvislientä

Kinkkutäyte:

2 rasiaa piparjuurituorejuustoa
200 g kermaviiliä
300 g ylikypsää kinkkua
2 suolakurkkua
pieni sipuli
kourallinen yrttejä
suolaa, mustapippuria

  • Sekoita kaikki ainekset, kinkku, suolakurkku, sipuli ja yrtit hienonnettuina.

Kasvistäyte:

300 g tuorejuustoa
200 g kevytsmetanaa
10 aurinkokuivattua tomaattia 
1 dl mustia oliiveja
2 rkl kapriksia
8 retiisiä
kevätsipulin varsia
kourallinen yrttejä
suolaa, mustapippuria

  • Sekoita kaikki ainekset, aurinkokuivatut tomaatit, oliivit, retiisit, kevätsipulin varret ja yrtit hienonnettuina.
  • Kostuta leipäviipaleet, täytä ensimmäinen täyteväli kinkkutäytteellä ja toinen kasvistäytteellä. Kelmuta hyvin ja anna maustua jääkaapissa vähintään 1 vrk.
Koristeluun:
400 g kevytsmetanaa vaahdotettuna
ilmakuivattua kinkkua
tuoreita viikunoita
kirsikkatomaatteja
yrttejä ja versoja 




sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Muhkea marjakakku

Viikonloppuna syntyi myös tällainen suhteellisen muhkea, sitruunainen marjakakku. Heinäkuun helteet ei suosi kermakakkuja, joten otin varman päälle ja kuorrutin kakun italialaisella marengilla.

MUHKEA MARJAKAKKU:
(15 - 20 annosta)



6 munan sokerikakkupohja leikattuna kolmeen osaan

Kostutukseen:

1 sitruunan mehu
1 dl vettä
3 rkl sokeria

  • Sekoita ja kostuta sokerikakkupohjat hyvin.

Väliin:

3 dl vispikermaa
2 rasiaa mascarponea
2 sitruunan kuori
1/2 tl vaniljajauhetta
2 rkl sokeria

  • Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää mascarpone, raastettu sitruunankuori, vaniljajauhe ja sokeri. Sekoita.
  • Levitä väleihin.

n. 2 l marjoja

  • Laita marjoja marcarponevaahdon päälle.





Italialainen marenki:

1 1/4 dl sokeria
2 rkl vettä

  • Mittaa kattilaan. Kuumenna 121 asteiseksi.
3 valkuaista

  • Vaahdota valkuaiset kevyesti samalla kun sokeri kuumenee. Kaada kuuma sokeri vaahdon joukkoon samalla vatkaten. Vatkaa, kunnes vaahto on kädenlämpöistä.

Päälle:

n. 1 l marjoja 


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Vaaleanpunaista viikonloppua ja vihaisia lintuja

Tähän viikkoon ja viikonloppuun on mahtunut paljon leipomista ja hurvittelua Särkänniemessä. Esikoinen laskeutui Angry Birds Landin tunnelmiin leipomalla vaaleanpunaista lintuvihaa. Minä totesin, että heinäkuu, kerma ja allekirjoittanut ei ole kovin hyvä match. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Lasten leipomat minttu-suklaamuffinit

Esikoisen Stella-kakku: vaalea sokerikakkupohja, jossa täytteenä vadelmahilloa ja vaahtokarkkitahnaa


Mansikka-raparperitäytekakku


Karpalo-kinuskitäytekakku



Macaronssit suklaatäytteellä