keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ruokakuvaamisesta

Kuva: Maru Lemmetty

Takana on kolme rankkaa, mutta antoisaa, opettavaista ja hauskaa päivää iltaa ja yötä leipomista, taikinaisia sormia, lapsekkaan odottavaa innostuneisuutta uunin luukun takana, koristelua ja esillelaittoa. Kuin kirsikkana kakun päällä kaiken sen kuvasi hurmaava ja taitava valokuvaaja Maru Lemmetty. Kliseisesti voisin todeta olevani väsynyt, mutta erittäin onnellinen!

Ruokakuvaaminen on parhaimmillaan taitolaji, jota ihailen erityisesti. Onnistuneen ruokakuvan taustalla on usein ammattitaitoinen valokuvaaja sekä ruokastylisti, jolla on erityistä silmää kauneudelle ja joka muutenkin selviytyy mistä tahansa. Olen saanut työssäni etuoikeutetusti seurata useiden kuvaajien ja ruokastylistien työtä lähietäisyydeltä ja arvostan heidän kykyään nähdä kunkin kuvattavan olennaiset ja parhaat pirteet ohjeen ollessa vasta paperilla. Sitten kuvaustilanteessa he tuovat kuvattavasta esille jotain erityistä oivaltavalla tavalla lopputuloksena herkullinen kuva (lähes mistä tahansa). Parhaimmillaan kuva nostaa ruokaohjeen aivan uudelle tasolle, tekee siitä vastustamattoman. Ruokakuvat ovat kiistatta tärkeä osa jokaista päivääni; pieni oma hetki, nautinto, inspiraation lähde.

Syksyn aikana saatte nähdä mitä me saimme aikaiseksi näinä heinäkuun lopun iltaöinä. Muun muassa kuvissa näkyvä taikina jalostui melkoiseksi herkuksi :).

Kuva: Maru Lemmetty


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti